Jumalan sanat ovat jotain aivan muuta kuin ne sanat, joita ihminen omasta luonnollisesta itsestään puhuu. Niin kuin Jumalan ajatukset ovat ylempänä meidän ajatuksiamme, niin ovat hänen sanansakin. Kun Jeesus oman kotikaupunkinsa Nasaretin synagoogassa oli lukenut Jesajan kirjasta luvun 61 alussa (jakeet 1-2) olevat Jumalan sanat, hän totesi näiden sanojen jälkeen: ”Tänään tämä raamatunkohta on toteutunut teidän korvainne kuullen.” Nasaretilaisten suhtautumisesta kuulemaansa sanotaan ensivaiheessa, että ”kaikki antoivat hänestä hyvän todistuksen ja he ihmettelivät niitä armon sanoja, jotka hänen suustaan lähtivät.” Sen jälkeen he kuitenkin alkoivat tarkastella hänen ”syntyperäänsä” ja edellytyksiään toimia Sanan välittäjänä ja päätyivät siten vähitellen toisenlaiseen lopputulemaan. Lopulta he kaikki synagoogassa olevat joutuivat raivon valtaan. He nousivat, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet sen vuoren jyrkänteelle asti, jolle heidän kaupunkinsa oli rakennettu, syöstäkseen hänet alas. Mutta hän lähti pois kulkien väkijoukon halki.
Profeetta Jeremia puhuu Herran sanan puhumisesta ja sen vaikutuksesta seuraavasti. Samalla hän mainitsee ne, jotka varastavat sanan toisiltaan tai sanovat oman kielen sanoja Herran sanoiksi (Jer 23: 28 – 31) : Se profeetta, jolla on uni, kertokoon unensa; mutta se, jolla on minun sanani, puhukoon minun sanani uskollisesti. Mitä tekevät oljet jyvien seassa? sanoo Herra. Eikö minun sanani ole niin kuin tuli, sanoo Herra, ja niin kuin vasara, joka kallion murtaa? Katso, sen tähden minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka varastavat minun sanani toinen toiseltansa. Katso, minä käyn niiden profeettain kimppuun, sanoo Herra, jotka ottavat sanansa omalta kieleltään, mutta sanovat: ’Se on Herran sana.’
Edelleen Herran sanan vaikutuksesta kuulijoihin puhuvat seuraavat jakeet: (Hepr 4: 1 – 2, 11 – 13) : Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle. Sillä hyvä sanoma on julistettu meille niinkuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat. … Ahkeroikaamme siis päästä siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä. Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.
Jeesuksen äiti Maria esimerkkinä meille asennoitumisesta Jumalan sanoihin
Tässä todellisessa kohtaamisessa Herran sanansaattajan kanssa tulee ilmi Marian sydämen maaperä. Tässä tapauksessa taivaallinen lähettiläs oli enkeliruhtinas Gabriel. Monet olosuhteet Marian ympärillä, hänen elämässään ja hänen ympäristössään olivat ilmoitettuja sanoja ja niiden toteutumista vastaan. Hän pysyi kuitenkin kutsumuksessaan ja uskollisena kaikessa Sanan vastaanottamisessa ja sen mukaan elämisessä. Siitä todistavat seuraavat jakeet (Luuk. 1:26-38) :
Kuudentena kuukautena sen jälkeen Jumala lähetti enkeli Gabrielin Galilean kaupunkiin, jonka nimi on Nasaret, neitsyen tykö, joka oli kihlattu Joosef nimiselle miehelle Daavidin suvusta; ja neitsyen nimi oli Maria. Ja tullessaan sisälle hänen tykönsä enkeli sanoi: ”Terve, armoitettu! Herra olkoon sinun kanssasi.” Mutta hän hämmästyi suuresti siitä puheesta ja mietti, mitä tämä tervehdys mahtoi tarkoittaa. Niin enkeli sanoi hänelle: ”Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.” Niin Maria sanoi enkelille: ”Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?” Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: ”Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. Ja katso, sinun sukulaisesi Elisabet, hänkin kantaa kohdussaan poikaa vanhalla iällään, ja tämä on kuudes kuukausi hänellä, jota sanottiin hedelmättömäksi; sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Silloin Maria sanoi: ”Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan.” Ja enkeli lähti hänen tyköänsä.
Jumalan sanat läpäisevät seinät, lukitut ovet ja kaikki muurit
Richard Wurmbrand kuvaa erityislaatuista kokemustaan vankisellissä ollessaan, kun hän saarnasi joka yö näkymättömille kuulijoille. Hän oli jopa vapaana ollessaan tottunut näihin kuulijoihin. Ensimmäisen Pietarin kirjeen mukaan (1: 12) enkelitkin haluavat katsahtaa taivaasta Pyhässä Hengessä julistettuun sanomaan. Kirkoissa saarnatessaan hän oli usein aistinut enkeleiden läsnäolon. Missä muualla suojelusenkelimme olisivat, kun me olemme koolla kokoustilassa? Niinpä Wurmbrand oli aina pyrkinyt tuomaan jonkin hyvän sanan myös heille.
Mutta hän teki virheen ajatellessaan, että ainoastaan enkelit olivat näitä näkymättömiä kuulijoita. Näin ei ollut asianlaita. Länteen päästyään hän julkaisi kirjan ”Ihminen kahdessa maailmassa”, joka sisälsi hänen yksinäisessä tyhjässä sellissään pitämiään saarnoja. Myöhemmin hän sai Kanadasta kirjeen eräältä mieheltä, joka oli syntyisin hyvästä perheestä, luisunut rikoksiin ja joutunut vankilaan. Eristyssellissä yksinäisyydessä tämä mies oli rukoillut: ” Jumala! Jos jossakin maailmassa on joku toinen yksinäinen vanki, joka tuntee Sinut, niin tuo hänen ajatuksensa minulle.” Silloin hän kuuli äänen: ”Jumala etsii sinua hartaammin kuin sinä etsit Häntä. Hän etsii sinua. Säilytä rauha ja luottamus. Hän saavuttaa sinut.”
Sitten hän ilta illan jälkeen kuuli kaukaista saarnaa, Hän teki parannuksen noiden sanojen vaikutuksesta. Hän sai armahduksen ja hänet vapautettiin. Hän meni naimisiin, perusti perheen ja hänestä tuli erään kirkon diakoni. Kerran hän näki kristillisessä kirjakaupassa kirjan ”Saarnoja vankikopissa”. Hän kysyi itseltään: ”Kenelle saarnaa joku yksin vankikopissaan?” Hän luki kirjan ja kirjoitti kirjan kirjoittajalle Wurmbrandille: Te ette saarnannut tyhjille seinille. Olin kanssanne samaan aikaan eristyssellissä toisaalla. Tunnistin yksinäisyydessä kuulemani saarnat kirjastanne. Juuri ne johdattivat minut takaisin Jeesuksen luokse. Kiitän teitä näiden saarnojen saarnaamisesta.”
Wurmbrand kertoi myöskin saaneensa eräältä rouvalta Englannista samankaltaisen kirjeen, jossa kuvataan vastaavaa kokemusta.
Vielä tämän jälkeen hän kohtasi erään ranskalaisen pastorin, joka kertoi olleensa vielä uudestisyntymätön nähdessään näyn pastorista, jolla oli papinkaulukset ja joka saarnasi hänelle Jeesuksesta. Sen johdosta hän pelastui ja hänestä tuli vähän myöhemmin pastori, joka on voittanut Jeesukselle monia sieluja. Myös hän näki myöhemmin yllämainitun kirjan. Ranskankielisen painoksen kannessa oli kuva Wurmbrandista papinkauluksissa. Hän tunnisti miehen heti. Kyseessä oli hänen näyssä näkemänsä henkilö.
Erään kerran tuli vankilan komendantti, eräs eversti, vankien luo ja huusi: ”Olen kuullut, että laulatte täällä laulujanne ja se on kiellettyä. Millaisia lauluja ne sitten ovat? Antakaa minun kuulla yksi.” Me lauloimme ”Oi, rakkain Jeesukseni, piinattu, verinen…” Eversti käännähti ja lähti sanaakaan sanomatta. Monia vuosia myöhemmin eräs Israeliin muuttanut juutalaiskristitty, siis messiaaninen juutalainen, kertoi, että kyseinen komendantti oli pelastunut ja on nyt veli Jeesuksessa. Hengelliset laulut Jumalan sanoineen lienee johtaneet monia muitakin pelastukseen.
Näin henkilö, joka oli suljettuna neljän muurin sisään saavutti muita jopa tuhansien kilometrien päässä. Aidot Pyhän Hengen vaikuttamat ja esiin nostamat sanat yltävät maailman ääriin ja tuottavat melkein käsittämättömän vaikutuksen, jonka kuulijat muistavat vielä vuosikymmenien jälkeenkin. Puhuja ja sanojen lausuja kuuntelee itsekin hämmästyneenä tällaisia sanoja, joita hän ei etukäteen ole itsekään suunnitellut tai edes ajatellut lausuvansa. Ehkäpä monillakin meistä Herran omista on tämänkaltaisia kokemuksia.
Jumalan sanat ovat kallioon kätkettyjä jalokiviä – safiireja
Meidän tehtävämme on Herran omina jakaa noita uutta elämää ja terveyttä tuovia sanoja, joita Pyhä Henki antaa ja jakaa eri tilanteisiin eri ihmisiä varten. Jotta tämä olisi mahdollista ja jotta taivaskin tahtoisi katsahtaa noihin hetkiin, on sanan välittäjien oltava Jeesuksesta riippuvaisia.
Heprean sana ”sanoa” on lesaper, joka on johdettavissa sanasta saper, joka merkitsee safiiria. Näin ollen näiden sanojen puhuminen, julistaminen ja kuuluttaminen tarkoittaa ”jalokivien antamista” kuulijoille. Niinpä Jeesukseen uskovan tulisi puhua vain silloin, kun hänellä on antaa jalokivi toiselle ihmiselle tai ihmisille yleensä. Mikäli asia ei ole näin, on parempi, että suljemme suumme.
Mikäli tätä yksinkertaista heprean kielestä nousevaa periaatetta noudatettaisiin, ei olisi perheriitoja, ei eroja, ei mitään poliittisia säröjä. Ei myöskään mitään riitoja ja eriseuroja uskovien seurakunnissa tai yksityisten ihmisten kesken.
Liiton tekemisen yhteydessä Siinain vuorella Mooses, Aaron, Naadab ja Abihu sekä Israelin seitsemänkymmentä vanhinta ”näkivät Israelin Jumalan” sen jälkeen, kun he olivat nousseet vuorelle. Hänen jalkojensa alla oli kiveys, joka oli kuin safiirikivestä tehty, puhdas kuin itse taivas. Näitä israelilaisten valittuja vastaan Herra ei nostanut kättään. He saivat nähdä Jumalan, ja he söivät ja joivat.
Safiiri liittyy Jobin kirjassa siihen vaivaa ja uurastusta vaativaan etsintään, jota kaivosmiehet tekevät (Job 28: 1 – 11). Kaiken kaikkiaan etsinnän tuloksena ei tule tyytyä pelkästään siihen, että ”silmä näkee kaikenlaiset kalleudet”, vaan ne on otettava käyttöön kun ”salattu (jalokivet ja kulta) on tuotu päivänvaloon”.
Huomioidaan vielä, että Hesekielin näkemä Herran valtaistuin oli näöltään kuin safiiria (Hes 1:26, 10:1). Valtaistuimen ympärillä oleva Herran kirkkaus oli kuin tuli ja kuin kirkas hohde. Edellä oleva puhuu myös niiden sanojen saastumattomuudesta ja puhtaudesta, joita uskovien tulee välittää. Samoin niihin liittyvästä Pyhän Hengen voimasta, tulesta.
Valvokaamme siis, ettei meille kävisi kuten Siionin ruhtinaille, joiden syntivelan seurauksia Valitusvirret (1, 6-8) kuvaa:
Kuinka onkaan kulta tummunut, muuttunut hieno kulta! Pyhät kivet on viskelty kaikkien katujen kulmiin. Minun kansani syntivelka on kasvanut suuremmaksi kuin Sodoman synti. Sodoma tuhoutui hetkessä ihmiskäden koskematta. Siionin ruhtinaat olivat puhtaampia kuin lumi, valkoisempia kuin maito, heidän ihonsa oli rusottavampi kuin korallit, heidän hahmonsa kuin safiiri. Nyt he näyttävät nokeakin mustemmilta, heitä ei voi tuntea kaduilla. Heidän nahkansa on rypyssä luiden päällä, se on kuivaa kuin puu.
Lopuksi voi sanoa yhteenvetona, että Herran palvelijoina olemme myös itse noita kallisarvoisia ”Herran valtaistuimeen ja sen perustukseen liitettyjä jalokiviä”, safiireja. Siksi me samalla myös olemme kykeneviä hänen armostaan välittämään näitä safiireja, Jumalan sanoja, pelastukseksi monille. Näiden välittämiemme sanojen katoamattomuudesta ja voimasta puhuu tulevan Jerusalemin perustukset, jotka on laskettu – safiireista. Hänen sanansa ei koskaan katoa. Jaetaan näitä sanoja!
Reijo Kujansuu