Toimintamme

Jumalanpalvelus on sunnuntaisin klo 12:00. Jumalanpalvelus on seurakunnan viikottainen päätapahtuma. Lämminhenkisissä ja kodikkaissa jumalanpalveluksissa on musiikkia, puheita sekä opetusta. Kuukauden viimeisenä sunnuntaina on kirkkokahvit.

Olohuone on tiistaisin kello 12:00. Keskustelua kahvikupin ja pienen purtavan ääressä taivaan ja maan väliltä. Myös vieraita ja musiikkia!

Rukoilemme yhdessä keskiviikkoisin klo 18:30. Kuukauden ensimmäisenä kertana rukoilemme Israelin puolesta ja muina kertoina yleisten ja yksityistenkin asioiden puolesta.

Raamattu tutuksi tiistaisin klo 18-19 Google Meet -sovelluksen kautta. (Tauolla)

Evankeliointia Vuosaaressa noin kerran kuukaudessa perjantaina tai lauantaina.

Lastenhuone kokoontuu tällä hetkellä noin joka toinen viikko jumalanpalveluksen yhteydessä. Ohjelmassa laulua, leikkiä, ulkoilua tai luetaan kristillisiä kirjoja. Ikähaitari on ollut 5-12 vuotta.

Alfakurssi torstaisin klo 18:30-20: 30 on 12 kerran sarja tapaamisia, joissa tutkitaan kristinuskon perusteita. Se on tyypillisesti yhdentoista viikon mittainen ja joka tapaamisella tutkitaan eri kysymystä liittyen uskoon. Jokaisessa tapaamisessa on alustus joko puheena tai videolta katsottuna. Alustus on suunniteltu herättämään keskustelua. Keskustelu toteutetaan pienissä ryhmissä alustuksen jälkeen. Alfa on täysin ilmainen, sitä järjestetään ympäri maapalloa, ja kaikki ovat tervetulleita!

Seurakunnan facebook-sivut : https://www.facebook.com/Vuosaaren-Vapaaseurakunta-115822033118379/