Mutta jos pidätte pahana palvella Herraa, niin valitkaa tänä päivänä, ketä tahdotte palvella, niitäkö jumalia, joita teidän isänne palvelivat tuolla puolella virran, vai amorilaisten jumalia, niiden, joiden maassa te asutte. Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa” Joos. 24:15.
Tänä päivänä tämän Sananpaikan tilanne on yhä vain ilmeisempi. Maailma ympärillämme on nykyisin täynnä kaikenlaisia jumalia, joita ihmiset palvelevat. Tuntuu, että koko ajan ollaan menossa sellaisessa tilanteessa, jossa vääryyden tekijä tekee edelleen vääryyttä, saastainen saastuu edelleen, mutta myös vanhurskas tekee edelleen vanhurskautta ja pyhä pyhittyy edelleen (Ilm. 22:11). Tilanteemme tuntuu käyvän yhä ahtaammalle; yhä enemmän joudumme kohtaamaan sitä, että maailman mielestä sana rististä on hullutus – ja silti se on uskovalle Jumalan voima!
Kun luemme hebrealaiskirjeestä uskon sankareista (Hebr. 11), on siellä myös Joosuan johtama tapahtuma Jerikon muureista mainittu. Minusta on hyvin kuvaavaa Joosualle tämä; kun Mooses johdatti israelilaisia, Joosua teki hänelle annetut tehtävät uskollisesti ja hiljaisesti. Sama jatkui sen jälkeen, kun Joosua johti kansaa: hän ei tahtonut pitää itsestään melua vaan tämä Jeesuksen sana sai toteutua hänen elämässään: ”Jos jollakin teistä on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän tälle tämän tullessa pellolta: ’Käy heti aterialle’? Eikö hän pikemminkin sano hänelle: ’Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua, sillä aikaa kuin minä syön ja juon; ja sitten syö ja juo sinä’? Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty? Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään'” (Luuk. 17:7-10).
Joosua tiesi, että kaikki se, minkä hän oli kokenut elämässään – esimerkiksi ne lukuisat voittoisat taistelut – ei ollut ollut riippuvaista hänestä itsestään vaan Herrasta. Tähän Herra mielistyikin; meidän tulee antaa kunnia Herralle, Hänelle, jolle se kuuluukin. Tulee myös mieleen, että Joosuakin tarvitsi paljon rohkaisua, ennen kuin hänen tuli käydä johtamaan kansaa – ennen kuin hän rohkaistui tekemään niin. Ja Jumala oli uskollinen hänelle – ja Hän on uskollinen myös meille tänä päivänä!
Uskon, että Herra on ollut kaikkina näinä vuosina myös meidän kanssamme ja on ollut uskollinen. Minusta on Herran ihme, että yhä edelleen seurakuntamme toimii, mutta se onkin Herran ihme! Ja siitä Hänelle kiitos! Hän tekee ihmeitä – pienen joukon kautta. Eikä siinä kaikki, vaan Herra on myös ilmestynyt seurakunnassamme. Hän on saanut toimia siellä.
Saamme rohkeasti Joosuan tavoin julistaa: Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa! Myös tässä ajassa, jossa elämme. Meitä ei ole kutsuttu pelkäämään, vaan olemaan todistuksena Hänestä. Hän antaa voiman jokaiselle päivälle, jokaiseen hetkeen, kun tarvitaan. Ehkä emme tarvitse sitä voimaa juuri nyt, kun ei ole vielä niin vainoa – mutta ahdistuksen hetkellä Herra lupauksensa mukaan antaa kaiken tarvittavan, niin että voimme kestää loppuun asti.
”Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi; minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä” (Jes. 41:10).
”Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia” (2. Kor. 4:17,18).
Juha Leikas
13.05.2013